Osa 3. Kieroilua Kansatieteellisessä instituutissa

Ihme kyllä tämäkin vielä jatkuu. Tämän jakson jälkeen tosin juonenkehittely loppunee, väännän vaan haasteen loppuun. Uudet, jännittävät tarinahaasteet odottavat, ja ne kiinnostavat nyt enemmän kuin tämä. :P

Odotettavissa muuten lievästi... ööh... kyseenalaista kuvamateriaalia. Monessakin mielessä. Heikkohermoiset, miettikää kahdesti. :D



Samperi oli arvannut oikein. Seuraavana iltana neiti Adelheid Gönnler salakuljetti Samperin erääseen instituutin syrjäiseen kolkkaan.
"Das Tür on ihan samanlainen kuin muuallakin, was für ein yllätys tämä nyt oikein on?" Poika nurisi.
"Schüsch, Liebchen, minulla on hier ein avain jonka varastin von meinen vanhemmat. Näytän dich jotain tosi jännää!"



Samperi haukkoi henkeään. Mikä käsittämätön huone, mitkä ylelliset kalusteet, ja mitkä omituiset taulut... Samperi ei ollut surkean elämänsä aikana edes nähnyt oikeastaan tauluja, mutta oli sentään kuullut niistä. Hän alkoi tuntea omituista kuumotusta housuissaan.

"Tätä hast du varmaan koskaan maistanut, tämä on schamppagnaa, tämä. Siitä menee pää völlig sekaisin!" Adelheid tohotti ja kaatoi lasilliset itselleen ja pojalle.



Samperi irvisteli ensin juoman kitkerälle maulle, mutta pakkohan sitä oli maistaa, mikä tahansa mikä rikkoi instituutin tiukkaa kuria oli hauskaa ja jännittävää. Ei kai hänelle mitenkään voisi käydä, kun hän oli Adelheidin seurassa?

Adelheid ja Samperi tunsivat, kuinka kuplajuoma alkoi kuplia heidän aivoissaan. "Das ist oikeastaan aikuisten juomaa, aber mehän olemme jo 17, nicht wahr?" Adelheid kujersi ja hipaisi viekoittelevasti Samperin olkapäätä. Tämäpäs oli jännittävää, Samperi ajatteli sumuisesti. Shampanja sai pyllyruman Adelheidinkin näyttämään hiukan kauniimmalta.



"Kokeillaan yhtä anderes juttua," Adelheid hihkaisi yhtäkkiä ja tarttui Samperia käsistä. Ennenkuin poika ehti reagoida, hänet oli sidottu ranteistaan kiinni seinästä esiin pistävään renkaaseen.
"Was nyt, mitä tämä on?" Samperi sopersi. Adelheid kaivoi jostain ratsupiiskan ja mäjäytti sillä Samperia reippaasti takamuksiin.
"Aaaaauuucchhhh!" Samperi huudahti. "Was helvettiä machst du?!" Adelheid hyssytteli poikaa.
"Von meidän asunto näkyy in dieses huone. Ich habe nähnyt kun mutter ja vater tekevät tätä, es ist ilmeisesti aika spass!"



"Ei tämä minusta ainakaan mitenkään erityisen spass ole," Samperi mutisi. Adelheid vapautti pojan ja kihersi.
"Kokeillaan sitten das andere juttua mitä meine Ältern tekee," tyttö hihitti juopuneesti ja alkoi riisuutua.



Samperi tuijotti humalaisen kauhistuneena ilkoalastonta tyttöä, joka ripusti itsensä renkaaseen roikkumaan. "Was odotat siinä, senkin Dummkopf," Adelheid komensi muka äkäisenä.
"Minä haluan Sechs haben, ja äkkiä ehe meidät huomataan."



Samperi ei oikeastaan ollut ihan varma mitä tehdä, mutta hänen housuissaan kävi sellainen elämä, että oli kuin siellä olisi tiedetty, miten seuraavaksi piti edetä. Adelheid opasti lopuissa, ja pian Samperi olikin löytänyt uuden lempiharrastuksensa.
"No tämä on nyt kyllä...puuh... sitä spass, toden totta!" poika hihkui.



Jälkeenpäin nuoret rojahtivat Amanda Gönnlerin hedelmällisyystutkin varustetulle siitosalustalle (kansanomaisemmin tunnetaan nimellä sänky).
"Samperi, ich habe päättänyt luottaa in dich. Minulla on grosse suunnitelmia. Ich will sabotoida tämän kokeen, ich finde es täysin väärin että vanhempani ovat hankkineet minut vain näyttääkseen ein gutes esimerkki, ja minä niin vihaan olla hässlich! Ich hasse rumuutta. Du bist onneksi ihan hyvännäköinen. Sinä saat mich helfen vanhempieni tuhoamisessa, dann olemme kuin jatkaisimme das Experiment, mutta oikeasti jalostammekin itsellemme kaikista schönste perijät! Miltäs kuulostaa?"

Samperi pohti vain hetken. Hän ei ollut ihan tyhmä, Brünhilde-sisko oli kadonnut selittämättömästi johonkin ihan vähän aikaa sitten, ja hän oli kuullut tohtori Gönnlerin jupisevan jotakin ylimääräisistä elätettävistä. Tämä saattaisi olla ainoa mahdollisuus henkikultansa säilyttämiseen, ja Samperi sattui pitämään elämisestä, etenkin nykyään kun oli uusia mukavia harrastuksia Adelheidin kanssa.

"Jawohl. Ich werde auttaa sinua. Kunhan lupaat käydä tässä huoneessa mit mir useamminkin."



Seuraavana päivänä Adelheid pisti tuumasta toimeen ja nykäisi isäänsä hihasta. "Vater, mein vater, minä haluaisin auch lääkäriksi ja tiedemieheksi! Können Sie opettaa minua? Olette niin viisas, ja haluaisin auttaa ihnen tämän upean Experiment kanssa," Adelheid imarteli häikälemättömästi. Doktor Heinrich Gönnler oli niin onnellinen siitä, että hänen pikku tyttärensä halusi jatkaa puoleen arvokasta työtä, ehkä jopa tulla Frau Doktorin-Doktorin Gönnleriksi, ettei epäröinyt hetkeäkään. "Wir järjestämme sinulle erikoisluvan opiskella zu Hause. Heil Püller!"



Niinpä Adelheidin päivät täyttyivät anatomianopinnoista...



...kemiantunneista...



Ja ahkerasta kirjoittamisesta. Isän ja puoluejohtajan hienovaraisella avustuksella Adelheid oli suorittanut kaksoistohtorin tutkinnon vajaassa vuodessa. Heil Püller!

Se mitä Doktor Heinrich Gönnler ei tiennyt, oli että hänen tyttärensä käytti ainakin puolet väitöskirjojensa kirjoittamiseen tarkoitetusta ajasta (hänellä oli nopeat sormet ja veitsenterävä äly) isän ja salaisten tiedostojen tonkimiseen. Eräänä päivänä se sitten löytyi: Hedelmällisyyssensorien käyttö- ja huolto-opas, kaksoskakun resepti, kaikki mitä instituutin pyörittämiseen tarvittiin... Arpa oli heitetty!



Samperi raatoi kasvihuoneessa pitkiä päiviä kuten ennenkin. Hänestä ei sentään oltu vielä hankkiuduttu eroon, kenties siksi että hän oli kuitenkin voimakkaampi ja nopeampi työntekijä kuin sisarensa, jota säästeltiin kokeen seuraavaa vaihetta varten. Adelheid hiipi kasvihuoneen ovelle.
"Komm hier, Samperi! Ich habe es löytänyt, das informaatio mitä tarvitsemme!" hän suhahti.



Adelheid pystyi tuskin hillitsemään riemuaan. "Jetzt emme tarvitse meine Ältern mihinkään! Voimme siirtyä das nächste osaan suunnitelmaamme!" Samperi hieroi tyytyväisenä käsiään yhteen. Vuoden uurastus oli viimeinkin saava palkintonsa!



Adelheidin seuraava projekti olikin kemianlaboratoriossa. "Trallalai... Humppa, humppa... tilulii... Tiluliluu, tässäpä vanhemmille ein bisschen terästystä ruokaan... Jawohl!"



Kun selvisi, että Adelheidin molemmat väitöskirjat oli hyväksytty, hänestä oli virallisesti leivottu maailmanennätysajassa kaksoistohtori. Tätä juhlistaakseen Adelheid vaati saada kokata illallista, mutta koska lääketieteen ja kemian opinnot olivat vieneet niin paljon hänen aikaansa, kokkaamisen opettelu oli vähän unohtunut. No, samalla lailla se kinkkuvoileipäkin toimii...

Gönnlerit olivat kauhuissaan: miksi Samperi istui heidän kanssaan samassa pöydässä? Ennenkuulumatonta! Nyt kun tarkemmin ajatteli, eikö tuon pojan olisi pitänyt muuttua eliksiiriksi jo aikaa sitten?



Sen sijaan Adelheid räjäytti potin. "Mutter, Vater, ich habe eine ilmoitus teille. Ich liebe Samperi, me aiomme mennä naimisiin ja auttaa teitä mit diesem jalo koe!" Gönnlerit vetivät kauhuissaan henkeä. "Aber Adelheid! Oletko sinä verrückt?! Hänhän on... Hänhän on... Hän ei ole HÄSSLICH!" Amanda purskahti. Heinrich kykeni vain toistamaan sanaa "Heiraten... heiraten...". Samperia huvitti, mutta hän ei viitsinyt sanoa mitään. Keittäköön Adelheid soppansa itse loppuun.



Heinrich sai koottua itsensä kasaan. "Ich habe jotakin mitä minun pitäisi dich zeigen. Tulisitko mit mir?" Hän ehdotti vaivihkaa Samperille, mutta Samperi ei ollut ihan tyhmä. Hän ei aikonut päästä hengestään, nyt kun Gönnlerit olivat ehtineet syödä jo vaikka miten monta kinkkuleipää.

Samperi katsahti kylmästi Heinrichiin eikä vastannut mitään. Tohtori oli niin pöyristynyt, ettei uhkailuistaan huolimatta saanut aikaiseksi tehtyä Samperille mitään.



Loppuruokailun ajan kaikki istuivat hiljaisuudessa. Gönnlerit mättivät erikoismaustettuja kinkkuleipiään kuin eivät olisi viikkoon ruokaa saaneet. Samperin ja Adelheidin ilmekään ei värähtänyt.



Yhtäkkiä Heinrich nousi pöydästä, kasvoiltaan kalpeanvihreänä. "Entschuldigung," hän röyhtäisi ja juoksi kylpytiloihin. Amanda seurasi häntä hiukan huolestuneen näköisenä, ikäänkuin sisiskuntaansa kuulostellen.



Heinrich tunsi omituisen löyhkän nousevan ruumiistaan, ja sitten hän tunsi kinkkuleipien taistelevan tietään ylös ruokatorvea pitkin. "BBRRRRAAAAHHMMMSSS!!!! YRRRRJÖ-EINARI!!! *bach, bach*"



Heinrich horjui ulos vessasta vain alkaakseen yskiä kuin keuhkotautinen. Amanda oli niin uppoutunut omien tuntemuksiensa suohon, ettei ensin edes huomannut miehensä olevan "melko" sairas.



Amandakin havaitsi haisevansa, sitten hän havahtui miehensä kröhintään. "Lass mich katsoa, kultaseni, oletko syönyt jotakin sopimatonta?" Amanda kysyi, ja tunsi sitten, kuinka hänen henkitorvensa alkoi kasvattaa karkeaa karvapintaa.



"Kröööh! Äääähhgggh! Welches... Kamala flunssa! Wovon tämä oikein tuli?!" Yhä yskiessään Amanda tunsi äkkiä kuinka hänen takapuolensa alkoi kerätä räjähtävää voimaa.



Seuraavat kymmenen minuuttia Amanda viettikin sitten pöntöllä, yrittäen olla mahdollisimman normaali (eli lukien Burliner Zeitungia).



Sillä aikaa Heinrichin henkitorvi kuroutui vähitellen umpeen.



Amanda syöksähti pöntöltään tarkistamaan, mistä Heinrichin pitämät oudot äänet johtuivat. Heinrich oli pudonnut jo polvilleen ja kakoi naama sinisenä. Amanda sekosi täysin.
"Nein, nein, et saa kuolla! Donnerwetter! Hilfe!"



Amanda sadatteli ja kyynelehti, ja hänen huutojensa havahduttama Samperi ei enää voinut vastustaa kiusausta. Hän juoksi katsomaan, kuinka hänen wannabe-appivanhempansa voivat. Näky oli kerta kaikkiaan järkyttävä, ja Samperi kauhistui niin että alkoi huutaa vain peitääkseen Amandan huudon.



Nyt Adelheidkin tuli uteliaana katsomaan, miten hänen projektinsa eteni. Heinrich retkotti maassa omassa oksennuslammikossaan, ja Amandan kasvot muuttuivat hitaasti sinisiksi. "Was huudat siinä, Dummkopf," Adelheid tiuskahti Samperille. "Tämähän geht wunderbar!"



"Tätä werden sie vielä katua! Wir werden vainota teitä koko loppuikänne," Amanda korisi viimeillä voimillaan. Kylmät väreet kulkivat pitkin Samperin selkäpiitä, mutta Adelheid vain nauroi. "Es gibt keine kummituksia, olet aina sanonut niin selbst, liebe Mutter!" Hän kihersi.



Kylpyhuoneesta kuuluva meteli oli vähitellen houkutellut paikalle myös laitoksen muut asukkaat. Emma ja Hildegard yökkäililvät ja nyyhkivät järkytyksestä, kunnes Samperi sai koottua itsensä ja saattoi äitinsä ja siskonsa lepäämään. "No niin, rauhoitutaanpa nyt, liebe Mutter, liebe Schwester. Nokkeluus macht frei!"



Hyvin pian koittivat Samperin ja Adelheidin syntymäpäivät: he olivat nyt täysi-ikäisiä, täysivaltaisia puolueen jäseniä ja Arnold Püllerin hyväksymiä Kansatieteellisen Jalostusinstituutin johtajia. Hyvin pyyhkii! Adelheid vain halusi hiukan muuttaa tyyliään, sillä hän vihasi poskikiharoita. Ensin olisi kuitenkin pidettävä vallanvaihtujaispuhe.



Kun Samperi näki äitinsä, hän purskahti itkuun. "Aber liebe Samperi, mikä ihmeen itkuflöte du bist! Ihmiset vanhenevat, sie werden harmaita ja rumia, aber wir emme vanhene koskaan! Das ist wohl selvää. Kopf pystyyn, nyt me puhumme!"



Tosiaan, puoluetoverien äkillinen poismeno oli järkyttänyt Emmaa niin, että hänen hiuksensa olivat kuivettuneet ja harmaantuneet parissa viikossa. Emman järkikään ei tuntunut enää pelaavan aivan entiseen malliin: hän haahuili ympäriinsä hymisten epämääräisesti eikä juuri enää pitänyt kontaktia muihin asukkaisiin.



Puheen yleisönä olivat vain vaimeasti mutiseva Emma, kapinallisen näköinen Hildegard sekä pompöösi puoluejohtaja, joka hänkään ei vaikuttanut koskaan vanhenevan. Adelheid paapatti pitkät saarnat siitä, kuinka hän suri vanhempiensa äkillistä poismenoa mutta että kuinka he Samperin kanssa jatkaisivat heidän jaloa, ylevää ja suurta tehtäväänsä. Samperi häilyi hiukan nolona taustalla.



Elämä jatkui hitaasti mutta varmasti instituutissa. Hildegard otti varaslähdön aikuisuuteen ja muutti hiukan tyyliään... Pian hänellekin voitaisiin etsiä sopiva mies.



Sitä ennen kuitenkin Samperi ja täydellisen muodonmuutoksen kokenut Adelheid kokeilivat ainakin tällaisia...



...ja tällaisia keinoja perillisen saamiseksi. He olivat sisustaneet itselleen huoneen Gönnlerien vanhaan makuuhuoneeseen, siellä sopi harrastaa lemmenleikkejä, etenkin kun instituutin hoitaminen oli tällä hetkellä melko vaivatonta touhua.



Lopulta Adelheid tepastelikin käytävillä maha pystyssä. Hänen ylevän verensä jatkuvuus oli varmistettu: sitten vain Hildegardin kimppuun.